8.

”Taiteen on tuettava yhteisiä arvojamme”

R

On syytä tunnistaa se, miten taiteen merkitys jaettujen identiteettien – oli sitten kyse paikallisyhteisöistä, erilaisista vähemmistöistä tai kokonaisista kansoista – saattaa olla varsin suuri. Historiassa on kuitenkin useampaankin kertaan nähty, että taiteen suora valjastaminen poliittisten tai kansallisten ideologioiden käyttöön on tuottanut pelottavia tuloksia, jotka eivät myöskään taidehistoriassa ole osoittautuneet kovin kestäviksi.

Voimakkaasti vaikuttava taide ei synny käskystä – ei sen paremmin virkavallan kuin markkinoidenkaan mahdin avulla. Prosessi on itse asiassa varsin demokraattinen: näyttää siltä, että ihmiset vain ottavat yhtäaikaisesti – ja usein varsin irrationaalisen tuntuisesti – jotkut asiat omakseen ja sitten jakavat yhdessä taiteen aiheuttaman intohimon, nautinnon ja emotionaalisen voiman. Taide voi tässä suhteessa olla aika hämmentävää, eikä taiteilijoilta kysytä lupaa siitä, miten heidän taidettaan käytetään. Hyvänä esimerkkinä vaikkapa Queen-yhtyeen vanha kappale We Are the Champions (1977), joka nykyään on saavuttanut populaarikulttuurissa sekä homohymnin että jääkiekkohymnin aseman.


Itse kansallisuusaatekin on tuontitavaraa Saksasta


Taide voi tukea siis samanaikaisesti monenlaisia arvoja. Esimerkiksi ns. rakastettua, taiteemme arvostettuun kultakauteen liittyvä Eero Järnefeltin maalausta Kaski (1893, tunnetaan myös nimellä Raatajat rahanalaiset) on tulkittu monin tavoin: se edustaa realistista, oikeasti aiheensa näköistä ilmaisua, sitä voidaan tarkastella dokumentaarisena teoksena, se voidaan nähdä yhteiskuntakriittisenä kommenttina työväestön huonosta osasta tai yhtä lailla kovan työn ylistyksenä, onpa siinä nähty jopa uskonnollisia ulottuvuuksia keskeishahmona olevan tytön ”sädekehän” takia. Yhtä tyhjentävää totuutta Kaskesta ei ole – ja varmaan juuri siksi se elääkin edelleen.

Hyvä taide on yleensä monitulkintaista, ja elävänä se saa usein uusia tulkintoja, joita me emme voi edes ennustaa. Hyvä taide on aina ollut myös monikulttuurista. Järnefeltkin opiskeli Suomen lisäksi Pietarissa ja Pariisissa ja sai vaikutteita monilta aikansa mestareilta sekä erilaisista taidevirtauksista. Näin on itse asiassa kaikkien kultakauden taiteilijoittemme laita. Ajatus siitä, että esimerkiksi Koli on sopiva kansallismaisemaksi, ei aatteellisilta juuriltaan ollut suomalainen idea.

Kaikki kansalliseksi koettu taiteemme on saanut erilaisia kansainvälisiä vaikutteita. Itse kansallisuusaatekin on tuontitavaraa Saksasta: ilman G.W.F Hegeliä olisi J.W. Snellman ollut aivan toisenlainen fennomaani, ilman Johann Gottfried von Herderiä ei Elias Lönnrot olisi ehkä koonnut koko Kalevalaa. Aivan vastaavasti yhdysvaltalainen Henry Wadsworth Longfellow otti Kalevalan saksannoksesta mallia eeppiseen intiaanilegendoihin perustuvaan runoelmaansa Hiawatha (1855).